KOULUKIUSAAMINEN
ON VAKAVA ASIA

Koulukiusaaminen on vakava asia

Montako kertaa lapsen mieli kestää kohdata toisen lapsen torjunnan, ivan, avoimen vihamielisyyden? Onko se jo liikaa, jos saa kerran kuulla olevansa ruma, läski, idiootti, ylipitkä strutsi? Minkälaiseksi muotoutuvat sen pienen ihmisen koulumuistot, joka saa päivittäin osakseen pilkantekoa ja syrjimistä?

Auta kiusattua

Kiusatulla on paha olo. Tuntuu siltä, että kukaan ei välitä. Joskus kiusatut saattavat ajan kuluessa alkaa ajatella, että he ansaitsevakin tulla kiusatuiksi. Jo pienikin ystävällinen ele voi auttaa kiusattua jaksamaan eteenpäin. Sinä voit olla se oljenkorsi, jota kiusattu tarvitsee.

Älä katso sivusta

Tiedätkö, että aina sama kaveri saa turpaansa? Joskus voi olla niin, että kaikki oppilaat tietävät kiusaamisesta, mutta kukaan ei tiedä siitä opettajanhuoneessa. Kiusaaminen on sen verran vakava juttu, että se kannattaa jakaa aikuisen kanssa. Kiusaamisesta kertominen ei ole kantelemista – se on auttamista!



KIUSAAMINEN EI OLE VÄHENEMÄSSÄ

Vähintään kerran viikossa koulukiusaamisen kohteeksi joutuneiden peruskoulun kahdeksannen ja yhdeksännen luokan oppilaiden osuus kasvoi 6,5 prosentista 7,6 prosenttiin vuosista 2000/2001 vuosiin 2006/2007.